Yggdrasil arvostelu ja kasinot 2018

Yggdrasil Gaming on perustettu vuonna 2013, joten se on nettikasinoiden pelivalmistajien keskuudessa uusimpia tulokkaita. Yhtiön on perustanut ruotsalainen Frederik Elmqvist mutta yhtiö päämaja sijaitsee kuitenkin Maltalla monen muun nettikasinon ja pelivalmistajan tavoin. Lisäksi yrityksellä on toimistoja niin Ruotsissa ja Puolassa kuin Gibraltarilla. Yhtiö on siis lyhyessä ajassa levinnyt moneen paikkaan, ja se tuottaa pelejä laajoille markkinoille 

Yhtiöllä on aika erikoinen nimi – se tulee kuitenkin skandinaavisesta mytologiasta, eikä siten ole vain sattumanvarainen. Vanhojen mytologioiden mukaisesti Yggdrasil tarkoittaa maailman puuta. Puusymboli esiintyykin yhtiö logossa – se sitoo maan ja taivaan lisäksi yhteen yhdeksän myyttistä maailmaa. Yggdrasil tarjoaa uuden sukupolven pelejä, jotka voivat haastaa alan vanhempien toimijoiden pelejä, sillä ne ovat laadultaan viimeistä huutoa. Pelit tuovat markkinoille tuulahduksen uusinta teknologiaa niin perinteisten kuin mobiilipelien muodossa. Pienenä toimijana muutaman jättiläisen joukossa jälleen toinen ruotsalaistaustainen yritys on osoittanut tuottavansa laadukkaita ja omintakeisia pelejä joillekin maailman suurimmista operaattoreista.

Yggdrasilin tuottamia pelejä pääsee pelaamaan ainakin Suomiautomaatissa ja Suomi Kasinolla.

Parhaat Yggdrasil kasinot

Paina vertailu työkalu käynnistyy
1.
Rizk

100€ + 50 ik

2.
Suomiautomaatti

600€ + 60 ik

3.
Thrills Casino

100€ + 50 ik

4.
Kaboo

100€ + 1 Reliikki

6.
Super Lenny

200€ + 150 ik

7.
LeoVegas

1000€ + 200 ik

8.
Cherry Casino

500 Ilmaiskierrosta

9.
VideoSlots

210€ + 11 ik

10.
Mr Green

100€ + 200 ik

11.
VeraJohn

300€ + 200 ik

12.
Guts Casino

250€ + 50 ik

13.
Finlandia Casino

500€ + 100 ik

14.
Unibet

200€ + 10 ik

15.
Maria Casino

200€ + 180 ik

Vertaa kasinoita

Valitse kasino

  • N1 Casino
  • Vulkanbet Casino
  • Karjala Kasino
  • Rembrandt Casino
  • 24Bettle
  • PlayOJO
  • Ahti Games
  • Time Square Casino
  • Enzo Casino
  • Omnia Casino
  • Gate 777 Casino
  • Pirate Spin
  • Casimba
  • Casino Calzone
  • Coolbet
  • Joreels Casino
  • Rizk
  • Genesis Casino
  • Wild Sultan
  • BoaBoa Casino
  • Malina Casino
  • YoYo Casino
  • SuomiVegas
  • ComeOn
  • Unibet
  • Wixstars Casino
  • EU Casino
  • CasinoLuck
  • Casinoland
  • BetSpin Casino
  • NextCasino
  • Casino Room
  • Karamba Casino
  • Spin Juju casino
  • PlayGrand Casino
  • Guts Casino
  • Betive casino
  • SpinIt Casino
  • Shadowbet
  • LeoVegas
  • VeraJohn
  • Maria Casino
  • Mobo Casino
  • EuroLotto
  • Casino Cruise
  • Vinneri
  • InstaCasino
  • RedBet
  • Casino Adrenaline
  • Finlandia Casino
  • Kolikkopelit
  • VideoSlots
  • Scandibet
  • Yeti Casino
  • LuckyDino
  • Casinohuone
  • Yako Casino
  • Thrills Casino
  • SlotsMagic
  • Energy Casino
  • Kalevala Kasino
  • Sloty Casino
  • Casino-X
  • Casino Jefe
  • Casino Heroes
  • Mr Green
  • 888 Casino
  • Super Lenny
  • Cashmio Casino
  • Chanz Casino
  • Codeta Casino
  • Bethard
  • Chance Hill
  • Viking Slots
  • Kaboo
  • Kotikasino
  • Sir Jackpot
  • Nordicasino
  • Suomiautomaatti
  • Highroller
  • La Fiesta Casino
  • Vegas Hero
  • Cherry Casino
  • iGame
  • Dunder
  • Ikibu
  • PlayFrank
  • Fastbet
  • Spin Station
  • Royal Panda
  • Casumo

Yggdrasil peli bonukset

Yggdrasil gaming historia

Yhtiön perustajalla on jo ennestään kokemusta nettikasinoalalta, joten ihan ummikkona hän ei ole hommaan lähtenyt. Mainittakoon, että ennen Yggdrasilin perustamista Elmgvist toimi toimitusjohtajana NetEntille, joka on yksi nettikasinoalan maineikkaimpia pelivalmistajia. 

Yggdrasil on kenties perustajansa vahvan kokemuksen ja suhteiden avulla onnistunut lyömään läpi pelivalmistajana todella nopeasti. Yleensä tämä vie uusilta toimijoilta oman aikansa ennen, kun tuloksia aletaan näkemään. Yggdrasil on kuitenkin nopeasti vakiinnuttanut asemansa markkinoilla ja sillä on jo nyt sopimuksia usean maineikkaan nettikasinon kanssa. Jo ensimmäisenä toimintavuotenaan yhtiö julkaisi jopa 23 peliä. Lisäksi yhtiötä on jo huomioitu erilaisilla palkinnoilla: vuonna 2015 yhtiö sai EGR B2B-tapahtumassa niin sanotun ”Rising Star”-palkinnon ja sittemmin vuonna 2018 yritys sai The International Gaming Awards -tapahtumassa vuoden innovaattori palkinnon. Yggdrasil on saanut perustamisestaan lähtien melkein joka vuosi erilaisia palkintoja. Yhtiöllä on siis varsin menestyksekäs alku ja siltä voidaan odottaa paljon tulevaisuudessa.

Yggdrasil pelit

Yhtiöllä on kokoonsa nähden varsin monipuolinen pelivalikoima. Valikoimasta löytyy kolikkopelejä, raaputusarpoja, 3D – videokenopelejä sekä erilaisia lottopelejä. Tällä hetkellä yhtiöltä löytyy yhteensä yli neljäkymmentä peliä, joten niitä on tullut tasaiseen tahtiin lisää alkuajoista lähtien.

Yggdrasilin pelivalikoima on siis varsin mielenkiintoinen. Laadun lisäksi se on keskittynyt tarjonnan laajuuteen. Peleistä kuitenkin huomaa, että niiden laatimiseen, ominaisuuksiin ja ulkoasuun on nähty vaivaa. Silti Yggdrasil ilmeisesti haluaa olla monipuolinen toimija. Joukossa on myös kasvava määrä erilaisia jackpot-pelejä. Esimerkiksi Cazino Zeppelin, Viking Go Berzerk ja Super Heroes ovat olleet aikaisemmin pelaajien suosiossa. Laadukkaat nettikasinot ottavat kok oajan enemmän Yggdrasil pelejä valikoimaansa, vaikka ihan kaikilla kasinoilla niitä ei voikaan pelata.

Yggdrasililla on jo nyt nähty jopa miljoonien eurojen jättipotteja muun muassa livelottoarvonnassa Maltalla. Tämä on loistosaavutus uudelta toimijalta, ja se varmasi muistetaan pelimaailmassa. Lisäksi Keno pelejä on myös kehitetty monenlaisia. Kenoa voi yhtiön peleissä pelata monessa eri maisemissa, esimerkiksi muinaisessa Egyptissä.

Myös kolikkopelit ovat olleet suosiossa. Niistä voi kokeilla vaikkapa Unibet casinolla peliä ja skandinaavisia vaikutteita tuodaan esille myös pelien kautta esimerkiksi Vikings Go Wild -pelissä. Myös kolikkopeleissä seikkaillaan erilaisissa maailmoissa ja niitä on julkaistu useita kymmeniä.

Yhtiön pelien on sanottu muistuttavan jopa NetEntin pelejä. Ne ovat kuitenkin alansa huippua grafiikoiden puolesta. Uusia pelejä julkaistaan jatkuvasti ja uusimpia tulokkaita ovat video slotit Viking Go To Hell ja Lucha Maniacs. Esimerkiksi ensin mainittu viikinkiaiheinen peli on viisi rullainen kolikkopeli. Siinä on neljä rivia ja 25 voittolinjaa. Symboleihin kuuluu neljä viikinkisymbolia sekä neljä asesymbolia. Pelaaja saa voittoja, kun kolme samaa symbolia tulee vierekkäin samalle voittolinjalle. Pelistä voi saada myös bonuksia vaikkapa wild- ja scatter-symbolien kautta. Pelaajan tulee saada niin sanottuja raivo-pisteitä ja kerättyään kolme pistettä yhdelle viikingille palkitaan pelaaja ilmaiskierroksilla. Pelissä on siis mukana kattavat bonukset. 

Lucha Maniacs  pelissä on myös viisi rullaa jotka myös muodostavat kolme vaakariviä. Pelissä on 20 voittolinjaa jotka ovat kaikki automaattisesti käytössä. Voittoja pitäisi tästä pelistä tulla tasaiseen tahtiin, koska sen palautusprosentti on 96 prosentin tienoilla. Yggdrasilin peleillä on muutenkin palautusprosentit kohdillaan. Voittoja on siis luvassa mahdollisimman monella pyöräytyksellä. Peli on täynnä jännittäviä ominaisuuksia meksikolaisen painijan parissa. Tämä peli on toteutettu sarjakuva tyyliin ja sen grafiikat ovat upeat. 

Yggdrasilin peleistä löytyy siis todella valinnan varaa ja tarjonta on monipuolinen niin teemojen kuin erilaisten pelien suhteen. Esimerkiksi juuri yhtiön uusimpia pelejä on hehkutettu niin grafiikoiden laadun, hauskuuden ja varsinkin erilaisten erikoistoimintojen osalta.

Yggdrasil vikings go to hell peliYggdrasilin peliohjelmisto

Yggdrasilin erikoisuuksiin kuuluu innovaatio, joka on iSENSE-mobiiliapplikaatio. Kyseessä on HTML5-pohjainen applikaatio. Sen teknologian avulla pelit saadaan toimimaan mahdollisimman moitteettomasti erilaisilla alustoilla ja laitteilla. Applikaatiolla pelaaminen on todellinen kokemus – vaikkapa raaputusarvat voi ”raaputtaa” ihan oikeasti kosketusnäytön avulla omaa sormea liikutelleen. 

Vaikka tämä ei ehkä kuulostakaan erityisen hienolta suoritukselta on se itseasiassa melko merkittävä juttu. Pelaaja voi helposti pelata Yggdrasilin pelejä suuremmalla laitevalikoimalla ilman ongelmia siirryttäessä laitteelta toiselle. Laitteisiin kuuluvat siis niin tietokoneet kuin älypuhelimet ja tabletit. Pelaajan ei siis tarvitse huolehtia käyttöjärjestelmästä tai siitä, ovatko he ladanneet jonkin ohjelman. Yggdrasil toimii helposti kaikissa niissä. Pelit ovat siis periaatteessa mobiilivalmiita, mac-yhteensopivia ja täysin webpohjaisia.

Jättipotti pelit

Tämä uusi ja pippurinen toimija on yllättänyt myös jättipottien osalta. Jotkin sen progressiivisista jättipoteista ovat nousseet jopa miljooniin euroihin. Jättipotteja on voinut pelata vuodesta 2015 lähtien, kun yhtiö lanseerasi Joker Millions-kolikkopelin. Sinänsä peli on aika perinteinen hedelmäaiheinen kolikkopeli.

Yhtiöllä on myös käytössä päivittäinen lottoarvonta, josta niin ikään on tehty huikeita voittoja. Jättipotteja voi odottaa esimerkiksi Ozwin’s Jackpot-pelistä. Viimeksi helmikuussa 2018 on rekisteröity 1.9 miljoonan euron suuruinen jättipotti Yggdrasilin LeoVegas –pelistä. Yggdrasilin jättipotit eivät siis todellakaan ole turhia ja ovat näin uudelle toimijalle varsin isoja. Ne pärjäävät melko hyvin myös hieman isoimmissa piireissä. Lieneekö niin, että NetEntin entisellä toimitusjohtajalla todella on suhteet ja osaaminen kohdallaan. Monella uudella toimijalla saattaa mennä vuosia ennen, kun valikoimasta alkaa löytyä edes pieniä jättipotteja. Todella hyvin tehty Yggdrasil!

Yggdrasil Valley of gods peliYggdrasil gaming mobiilipelit

Yggdrasil lähti nopeasti mukaan myös mobiilipelien kehittämiseen. Sen ensimmäinen mobiilipeli oli vuonna 2014 julkaistu Jokerizer-kolikkopeli. Nykyisin yhtiön kaikkia kolikkopelejä voi pelata tietokoneen lisäksi ainakin iOS- ja Android laitteilla

Mobiilipelit perustuvat iSense teknologiaan, jonka avulla pelit ovat alun alkajaan helposti yhteensovitettavia mobiiliversioiden kanssa. HTML5-koodaus tekee tästä todella helppoa. Tosiaan iSense-teknologia on aika hieno juttu. Tämä teknologia mahdollistaa esimerkiksi hiukkasanimaation, pehmeämmän stop frame/stop motion – animaatiotekniikoita ja myös älykkäitä siirtymiä, jotka mahdollistavat tehosteiden muuttamisen toisesta tyylistä toiseen kokonaan ilman Javan tai Flashin käyttöä.

Yggdarsilin mobiilipelit ovat siis todella laadukkaita ja ylipäätään sen peliohjelmisto on todella tervetullut lisä perinteisiin kasino-ohjelmistoihin verrattuna. Tämä tuo varmasti sopivia haasteita myös alan isoimmille toimijoille päivittää ohjelmistonsa viimeistä huutoa oleviin vastineisiin.

Live-kasino pelit

Yhtiö ei tarjoa ollenkaan live-pelejä. Eikä ainakaan tällä hetkellä näytä siltä, että se olisi yhtiön fokuksessa. Yggdrasil on enemmin keskittynyt nettikasinopelien laatuun ja monipuoliseen tarjontaan kuin tällaisiin palveluihin laajentamiseen.

Yhteenveto

Yggdrasil on todella tuonut haasteen kilpailijoilleen pelien laadullaan, huippu teknologialla ja monipuolisuudellaan. Kaikki uudet toimijat eivät suinkaan ole pystyneet samaan ja Yggdrasil on ottanut haasteen vastaan luodakseen niin laadukkaita pelejä kuin tarjotakseen monipuolisen kattauksen erilaisia pelivaihtoehtoja. Yhtiö on myös jatkuvasti laajentanut näköpiiriään ja ottanut haltuun useita eri markkina-alueita. Nykyään yrityksellä onkin toimistoja useissa eri maissa ympäri Eurooppaa. 

Varsinkin viimeisen parin vuoden aikana Yggdrasil on saanut nauttia varsinaisesta menestyksestä. Osoituksena tästä se on vuosi toisensa jälkeen saanut alansa arvostetuimpia palkintoja muun muassa parhaana tulokkaana ja useampaan otteeseen yhtiö on nimetty myös alansa parhaana innovaattorina. Yggdrasil voi siis todella olla tyytyväinen saavutuksiinsa.

Ja lisää on tulossa. Yggdrasil jatkaa kehittymistään ja on jatkuvasti viemässä eteenpäin uusia ideoita. Esimerkiksi yhtiön uudet tuotteet perustuvat REDUX:in teknologiseen kehykseen, joka antaa pelaajille mahdollisuuden nauttia 3D ympäristöstä täysillä. Yhtiö on innostunut myös Bingo-tuotteista ja on edelleen kehittämässä niitä.

Yggdrasil varmasti jatkaa uusien innovatiivisten kasinopelien luomista sekä uusien markkina-alueiden valtaamista. Näkyvillä on ainakin Espanjaan laajentuminen. Lisäksi myös Tanska ja Italia ovat mainittuna. Yggdrasilin eteneminen vaikuttaa todella kunnianhimoiselta entisen NetEntin toimitusjohtajan johdolla.

Yggdrasilin monipuolinen pelitarjonta on tehnyt vaikutuksen niin pelaajiin kuin nettikasinoihin. Yhtiön laadukkaita ja viihdyttäviä pelejä löytyy nykyisin jopa sadoilta nettikasinoilta. Lisäksi iSense teknologia on niin ikään tehnyt vaikutuksen ja nykyään mobiilipelien suosion johdosta on tärkeää panostaa teknologiaan, joka tekee myös mobiilipelaamisen entistä paremmaksi. Yggdrasil voi jälleen haastaa isoimpia toimijoita tällaisilla laadukkailla ratkaisuilla. Toivottavasti tulevaisuudessa yhtiön pelejä nähdään entistäkin laajemmin eri nettikasinoilla. Ei ole mitään syytä sille, etteikö yhtiön menestys jatkuisi myös tulevaisuudessa. Kuka tietää, mitä heillä on takataskussaan mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että yllätyksiä on luvassa. Sen verran näyttävän sisääntulon tämä yritys on tehnyt, ja se on samalla taas yksi taidon näyte ruotsalaisten osaamisesta nettikasinoiden pelivalmistajana.